EJY  »  EJYssä tapahtuu  »  Ajankohtaista  »  Suuri digitaitokysely selvittää suomalaisten digitaitojen tason!

Suuri digitaitokysely selvittää suomalaisten digitaitojen tason!

Välitäthän tietoa kyselystä omille verkostoillesi!

 

Selvitämme kyselytutkimuksen avulla suomalaisten digitaitoja ja digipalvelujen käytön sekä sähköisen asioinnin avun tarvetta.

Kysely on tarkoitettu kaikille, myös heille, jotka eivät käytä älylaitteita tai asioi itse sähköisesti.

Kyselyyn toivotaan vastauksia monipuolisesti erilaisilta digipalvelujen käyttäjiltä aloittelijoista tehokäyttäjiin.

Kysely on osa valtiovarainministeriön rahoittamaa ja Digi- ja väestötietoviraston toteuttamaa valtakunnallista digituen koordinaatiota.

Digituen tavoitteena on varmistaa, että kaikilla kansalaisilla on riittävät digitaaliset taidot sekä mahdollisuus saada apua joustavasti, itselle sopivalla tavalla.

Digi- ja väestötietovirasto vastaa digituen valtakunnallisesta kehittämisestä.

Kysely on ensimmäinen digitaitojen valtakunnallinen kartoitus, jonka avulla saamme tärkeää tietoa digituen ja digipalvelujen kehittämisen tueksi.

Kysely toteutetaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja saamenkielillä.

Kyselyyn voi vastata sähköisesti osoitteessa www.dvv.fi/digitaitokartoitus tai paperilomakkeella, joita digituen alueelliset koordinaattorit jakavat ympäri Suomea.

Paperilomakkeita tulee muun muassa kirjastoihin ja osaan yhteispalvelupisteitä.  Vastauksia kerätään maaliskuun ajan.

Kyselyn toteuttavat Valtiovarainministeriö yhdessä Digi- ja väestötietoviraston kanssa. Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastaa KPMG.

Kaikki vastaukset käsitellään luottamuksellisina ja nimettöminä eikä yksittäisen vastaajan tietoja voi erottaa tuloksista.

Pyydämme teitä vastaamaan 3.4.2020 mennessä.

 

Lisätietoja digituesta Digi- ja väestötietoviraston sivuilla: https://dvv.fi/digituki 

 

Kiitos avustasi!