EJY  »  Espoon Valikkoverkosto

Espoon Valikkoverkosto

Espoon Valikkoverkosto on yli sadan yhteisön foorumi, joka kokoaa yhteen vapaaehtoistoimintaa organisoivia tahoja kolmannelta sektorilta, Espoon kaupungilta ja seurakunnista. Verkoston toiminnassa mukana olevat yhteisöt jakavat osaamistaan vapaaehtoistoiminnan järjestämisessä, verkostoituvat ja kehittävät toimintaa yhdessä vertaisoppimisen periaatteella.

Tavoitteena on lisätä järjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden:

  • osaamista vapaaehtoistoiminnan organisoinnissa
  • välistä synergiaa vapaaehtoistoiminnassa yhdessä tekemällä ja voimavaroja yhdistämällä

Verkosto tekee yhteistyötä Espoon kaupungin ja vapaaehtoistoiminnan asiantuntijaorganisaatioiden kanssa. Toimintaa rahoittaa STEA. Espoon valikkoryhmän koordinaattorina ja puheenjohtajana toimii EJY ry:n asiantuntija. Espoo-etuliite verkoston nimessä viittaa siihen, että verkosto on osa Kansalaisareenan koordinoimaa vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden valtakunnallista verkostoa. Perusedellytys verkostoon liittymiselle on, että toimija järjestää koordinoitua vapaaehtoistoimintaa, johon espoolaisten on mahdollista lähteä mukaan (eli toimiston ei tarvitse sijaita fyysisesti Espoossa).

Tervetuloa mukaan verkoston toimintaan!

Espoon valikkoverkoston toiminnan perusta:

OPPIMISTA, VERTAISUUTTA JA VERKOSTOITUMISTA – Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorit tapaavat säännöllisesti valikkotapaamisissa, jotka on Espoon valikkoverkostossa tunnettu koordinaattorikahveina. Tapaamisten tarkoituksena on vaihtaa hyviä käytäntöjä, ideoita, ajatuksia ja oppia toinen toisiltaan. Tämän rinnalla jatkuvana toimintamuotona on vertaisvierailu, joka mahdollistaa fasilitoidun vertaisoppimisen ja tuen toiminnan kehittämiseen sekä keskinäiseen tutustumisen yhteisen aiheen äärellä. Espoon valikon toimintaa ohjaa vuosittainen yhteinen suunnittelutyöpaja.

YHDESSÄ TEKEMISTÄ JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN NÄKYYTTÄ – Verkosto tuottaa yhdessä vuosittain erilaisia vapaaehtoisten rekrytointi- ja toimintaa esitteleviä tilaisuuksia kuten Startti vapaaehtoisuuteen, osallistuu Espoo-päivään (v. 2021 Hyvä kiertämään!) ja ilmoittaa vapaaehtoistoiminnan koulutuksista Länsiväylässä. Verkosto tekee myös yhteistyötä julkisen sektorin kanssa: esim. Kumppanuusfoorumi, Osalliseksi yhdistyksessä -tapahtuma (järjestötoiminnan esittely julkisen sektorin työntekijöille) ja esittelyt järjestöpisteillä. Espoon valikon toimintaa ohjaa vuosittainen yhteinen suunnittelutyöpaja.

AJANKOHTAISTA TIETOA – Valikolla on oma Facebook-ryhmä, jossa verkostoidutaan ja ilmoitetaan tarkemmat ajankohtaiset tiedot tapahtumista ja tilaisuuksista. Lisäksi EJY tiedottaa Espoon valikkoverkostoon liittyneitä noin kahdesti kuussa ajankohtaisista asioista sähköpostitse.

Valikkoverkostossa opitaan toisilta, verkostoidutaan, kehitetään ja järjestetään yhteistä toimintaa. Tervetuloa mukaan toimintaan!

Espoon valikkoverkoston logo

Lisätietoja:

Anu Häkkinen, anu.hakkinen@ejy.fi 050 329 5435

Jussi Sorsimo, jussi.sorsimo@ejy.fi, 0400 561 040



TULEVIA TAPAHTUMIA:

(päivitetty 20.10.2021)

 

LOKAKUU

 

KOULUTUSTA KULTTUURISEN MONIMUOTOISUUDEN KOHTAAMISEEN 25.10.2021
OSA 2: Kulttuurien välinen vuorovaikutus

Koulutuksen tavoitteena on se, että osallistujat saavat työkaluja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittämiseen sekä ymmärtävät kulttuurisensitiivisen työotteen vapaaehtoistoiminnassa.

MOK on kehitetty yhteistyössä järjestöjen ja Helsingin ja Adelaiden yliopistojen tutkijoiden kanssa. Fasilitaattoreina HNMKY:n kokeneet asiantuntijat. MOK koostuu kolmesta iltapäivästä. Koulutus toteutetaan verkossa (Teams). Koulutus sisältää teoriaa, keskustelua, harjoituksia ja käytännön esimerkkejä.

Koulutuksen sisältö (huom – koulutus koostuu kolmesta eri ajankohdasta):
1. Miten kulttuuri vaikuttaa minuun? Kulttuuritietoisuus, taustamme vaikutus kohtaamisiin ja kulttuuriset tulkinnat. ma 27.9. klo 15-17
2. Kulttuurien välinen vuorovaikutus. Viestintätyylit ja kulttuuriset tekijät viestinnässä. ma 25.10. klo 15-17
3. Toiseudesta osallisuuteen. Stereotypiat, identiteetti ja osallisuuden luominen. ma 29.11. klo 15-17

Lisätiedot ja ilmoittautuminen http://bit.ly/MOKVESA

 

OMNIAN JÄRJESTÖBASAARI 26.10.2021 klo 09.00 – 14.00

Tervetuloa näytteilleasettajaksi järjestöbasaarille, jossa aikuisten perusopetuksen opiskelijat kiertävät tutustumassa järjestöihin osana opintojaan.

Järjestöbasaarin tavoitteena on tarjota opiskelijoille mahdollisuuksia löytää vapaa-ajalle tekemistä ja toimintaa, joka tukee hyvinvointia ja osallisuutta.

Tapahtuma järjestetään Omnian Tapiolan toimipisteessä. Tarkemmat ohjeet lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse.
Ilmoitathan järjestösi mukaan viimeistään 20.10. mennessä tällä lomakkeella

 

MARRASKUU 

 

VAPAAEHTOISTEN VIRKISTYSTILAISUUDEN SUUNNITTELU ALKAA

On jälleen aika kiittää ja muistaa vapaaehtoisiamme! Perinteisesti vapaaehtoisten kiittäminen on verkostossa järjestetty yhdistämällä voimiamme, järjestämällä loppuvuodesta lauantaipäivän kiitostilaisuus, johon on kutsuttu vapaaehtoisia Espoossa toimivista yhteisöistä.

Tänä vuonna tilaisuus järjestetään lauantaina 11.12.2021. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki Espoon valikkoverkoston yhteisöjen piirissä olevat vapaaehtoiset. Paikkojen täyttyessä etusijalla ovat vapaaehtoiset niistä yhteisöistä, jotka ovat olleet mukana suunnittelussa.

EJY kerää keskitetysti tapahtumaan ilmoittautumiset, koordinoi ja rahoittaa tapahtuman toteutusta. Muuten tarkoituksena on jakaa tilaisuuden toteutukseen liittyviä tehtäviä verkoston kesken työpareihin ja -ryhmiin. Suunnitteluun osallistuminen on siis mainio tilaisuus päästä tekemään yhteistyötä, oppimaan ja verkostoitumaan!

Mukaan voivat ilmoittautua kaikki verkoston Espoossa vapaaehtoisia koordinoivat henkilöt. Samasta yhteisöstä voi ilmoittautua useampi henkilö. Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä https://q.surveypal.com/EVV-2021-Valikko–Ilmoit-vapaaehtoisten-virkistystapahtuman-tekijaksi-11.12.2021 viimeistään tiistaina 26.10.

 

KOORDINAATTORIKAHVIT 10.11.2021 klo 14.00 – 15.30
Tilaisuus järjestetään etäyhteydellä Teamsissa

Tervetuloa tapaamaan muita Espoon valikkoverkostolaisia! Koordinaattorikahvit ovat matalan kynnyksen tilaisuuksia, joissa verkostoidutaan, jaetaan kuulumisia ja vertaiskeskustellaan. Näillä koordinaattorikahveilla teemana on vapaaehtoisten palkitseminen ja kiittäminen.

Ohjelmassa:
Kuulumisten vaihto ja ajankohtaiset asiat
Vertaiskeskustelua pareissa/pienryhmissä vapaaehtoisten palkitsemissesta ja kiittämisestä
Yhteenveto ja katsaus verkoston tulevaan toimintaan

Ilmoittautuminen tilaisuuteen avataan pian. Linkki tulee tähän.

Liity Teams-kahveille napsauttamalla tästä

 

SYYSWEBINAARI: VAPAAEHTOISTOIMINNAN MONET KASVOT 17.11. klo 10.00-15.00

Järjestäjänä: Jokilaaksojen valikkoryhmä ja Kansalaisareena ry

Katso lisätiedot ja ilmoittaudu mukaan: https://kansalaisareena.fi/tapahtumat/syyswebinaari-aiheena-vapaaehtoistoiminnan-monet-kasvot/ 

 

KOORDINAATTORIKAHVIT 18.11.2021 klo 08.45 – 11.00
Tilaisuus järjestetään EJYn kansalaistoiminnan keskuksen salissa, osoitteessa Kauppamiehentie 6, 2.krs

Tervetuloa tapaamaan muita Espoon valikkoverkostolaisia! Koordinaattorikahvit ovat matalan kynnyksen tilaisuuksia, joissa verkostoidutaan, jaetaan kuulumisia ja vertaiskeskustellaan. Näillä koordinaattorikahveilla seuraamme yhdessä Kansalaisareenan Vapaaehtoistoiminnan vaikuttamistyön kahveja:

“Oikeusministeriön Vapaa! – Fri! -hanke on selvittänyt laajalla sidosryhmäkyselyllä vapaaehtoistoiminnan nykyistä toimintaympäristöä. Sidosryhmäkyselyn yhteenveto tarjoaa kokonaiskuvan vapaaehtoistoiminnan kentän haasteista ja paljon uutta ajateltavaa. Hankepäällikkö Sini Lahdenperä Oikeusministeriöstä esittelee tuloksia, joten luvassa on mielenkiintoinen ja informatiivinen aamu!”

Ohjelmassa:
8.45 – 9.00 Saapuminen ja kuulumiset
9.00 – 10.30 Webinaarin seuraaminen ja kahviherkuttelu yhdessä
10.30 – 11.00 Ajatuksien vaihtaminen webinaarista

Ilmoittautuminen tilaisuuteen avataan pian. Linkki tulee tähän.

Voit seurata tilaisuutta myös itsenäisesti –  ilmoittaudu mukaan Kansalaisareenalle: https://kansalaisareena.fi/tapahtumat/syyswebinaari-aiheena-vapaaehtoistoiminnan-monet-kasvot/ 

 

KOULUTUSTA KULTTUURISEN MONIMUOTOISUUDEN KOHTAAMISEEN! 29.11.2021
OSA 3: Toiseudesta osallisuuteen

Koulutuksen tavoitteena on se, että osallistujat saavat työkaluja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittämiseen sekä ymmärtävät kulttuurisensitiivisen työotteen vapaaehtoistoiminnassa.

MOK on kehitetty yhteistyössä järjestöjen ja Helsingin ja Adelaiden yliopistojen tutkijoiden kanssa. Fasilitaattoreina HNMKY:n kokeneet asiantuntijat. MOK koostuu kolmesta iltapäivästä. Koulutus toteutetaan verkossa (Teams). Koulutus sisältää teoriaa, keskustelua, harjoituksia ja käytännön esimerkkejä.

Koulutuksen sisältö (huom – koulutus koostuu kolmesta eri ajankohdasta):
1. Miten kulttuuri vaikuttaa minuun? Kulttuuritietoisuus, taustamme vaikutus kohtaamisiin ja kulttuuriset tulkinnat. ma 27.9. klo 15-17
2. Kulttuurien välinen vuorovaikutus. Viestintätyylit ja kulttuuriset tekijät viestinnässä. ma 25.10. klo 15-17
3. Toiseudesta osallisuuteen. Stereotypiat, identiteetti ja osallisuuden luominen. ma 29.11. klo 15-17

Lisätiedot ja ilmoittautuminen http://bit.ly/MOKVESA

 

KOORDINAATTORIKAHVIT 23.11.2021 klo 09.00 – 10.30
Tilaisuus järjestetään etäyhteydellä Teamsissa

Tervetuloa tapaamaan muita Espoon valikkoverkostolaisia! Koordinaattorikahvit ovat matalan kynnyksen tilaisuuksia, joissa verkostoidutaan, jaetaan kuulumisia ja vertaiskeskustellaan. Näillä koordinaattorikahveilla teemana on pop-up vapaaehtoistoiminta.

Ohjelmassa:
Kuulumisten vaihto ja ajankohtaiset asiat
Puheenvuoro pop-up vapaaehtoistoiminnasta
Vertaiskeskustelua pareissa/pienryhmissä pop-up vapaaehtoistoiminnasta
Yhteenveto ja katsaus verkoston tulevaan toimintaan

Ilmoittautuminen tilaisuuteen avataan pian. Linkki tulee tähän.

Liity Teams-kahveille napsauttamalla tästä

 

JOULUKUU

VAPAAEHTOISTEN VIRKISTYSTILAISUUS 11.12.

Verkoston yhdessä toteuttama vapaaehtoisten virkistystilaisuus.
Lisätietoja julkaistaan tänne pian! Sillä välin voit ilmoittautua  mukaan suunnitteluun tästä linkistä

 

Onko sinulla ideoita ohjelmaksi? Valikon ohjelma on aina verkostolaisten näköinen! Toiveet ja ehdotukset anu.hakkinen@ejy.fi


ESPOON VALIKKOVERKOSTON JÄSENYHTEISÖT